sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kääntöpöksyt

Olen niitä käsityön harrastajia, jotka eivät pysty pitämään montaa projektia työn alla, koska liiallinen kypsyttely tappaa innostuksen totaalisesti... Niinpä maaliskuussa otin asiakseni tehdä keskeneräiset työni loppuun, vaikkei niitä nyt ihan hirveää määrää ollutkaan. Tänä aamuna sitten heräsin karmivan todellisuuteen; minulla ei ole yhtään työtä aamukahvin kanssa nyperrettäväksi! Pitää korjata asia ensitilassa...



Yksi loppuun saattamistani projekteista oli "villahousut" pienelle. Materiaaliksi valikoitui Lankamaailman alelaarista rakaushormoonihöyryissä kahmittua akryylilankaa. Yleensä en ole akryylin ystävä, mutta tuo raskaus sekoitti pääni siinä suhteessa, että kyseisiä lankoja tuli kahmittua useampaan otteeseen. Nyt sitten saan pähkäillä mitä niistä tekisi.



Projekti lähti käyntiin kun viimein älysin että olemassa on sellainenkin asia kuin lankadominanssi. Kirjoneuletta piti siis päästä heti kokeilemaan, mutta kävi mielessä, ettei langanjuoksuista aiheutuva joustamattomuus ole hyvä juttu vauvan housuissa. Asiaa paikkaamaan päätin toteuttaa housut onteloneuleena. En itseasiassa tiedä toimiiko tuo lankadominanssiteoria onteloneuleessa, langanjuoksuja kun ei tule. Silti pidin langat kuuliaisesti samassa järjestyksessä työn aikana.



Onteloneuleen tekeminen kaikkine langan vaihtoineen oli jokseenkin hidasta. Työtä olisi varmaan helpottanut valmis malli, mutta laiska kun olen, en sellaista jaksanut etsiä. Lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikkakin käyttöön pääsyä nämä saavat vielä aika kauan odotella. Tein nimittäin housut tarkoituksella isoiksi, jotta mahdolliset laskuvirheet eivät haittaisi. (Niitähän minulle usein tulee.)



Lankaa näihin meni noin 100 grammaa, joten vielä muutamat työt noista langoista tulee... Kaappiin kun  taisi jäädä vielä noin kuusi 50 gramman kerää.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Ekakertalainen nyplää

Tämän vuoden ensimmäinen uusi tekniikka on nypläys. Kauan olen himoinnut tämän tekniikan kokeilua, mutta menoa on hieman hidastanut joukko (hintavia) tarvikkeita, jotka piti hommata, ennen kuin tosi toimiin päästiin. Ennen joulua viimein löysin sopuhinnalla tarvikkeet, joilla pääsin aloittamaan kokeilut, eli nypläystyynyn ja nypylöitä. Uuden harrastuksen aloittaminen oli helppoa, kiitos Raumalacen mahtavien verkkosivujen, joiden avulla opettelin alkeet. Tosin käytettyinä ostamieni tyynyn ja nypylöiden mukana tuli valmiiksi puolattua lankaa, joiden paksuus ja materiaali jäi hieman mysteeriksi, enkä nyt tiedä olenko käyttänyt niitä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti.


Raumalacen lyhyiden perusharjoitusten jälkeen halusin kokeilla jotain vähän isompaa työtä, joka kuitenkin olisi tarpeeksi yksinkertainnen harjaantumattomalle kädelle. Muokkasin sitten saman sivuston neliöliinan reunapitsistä suoran pitsin ja aloin kieputella. Alun perin tavoitteena oli metrin pituinen reunapitsi myöhempää käyttöä varten, mutta matkan varrela ajatus muuttui tietyn lankavahvuuden mahdollisimman perusteelliseksi kuluttamiseksi. Lopputuloksessa molemmat tavoitteet taidettiin saavuttaa.


Nypläys tekniikkana on jokseenkin tarkkuutta vaativaa, joten tälläisella hutiluksella niitä virheitä tuli - ja paljon. Purin tekelettä taas tämän työn aikan erityisen paljon, enkä edes kaikkia virheitäni jaksanut setviä, koska koin purkamisen työlääksi. Usein nimittäin virhe kostautui vasta huomattavasti  sen tekemisen jälkeen, niin että olisi saanut purkaa aika roimasti jotta sen olisi saanut selvitettyä. Toinen haastavaksi kokemani teema nypläyksessä oli keskeneräisen työn säilyttäminen. Tyyny kun on iso ja meillä on pieni kaksio joka mutenkin on tupaten täynnä. En myöskään omista sopivaa jalkaa tyynyn alle, joten työn parissa tuli nyhjättyä olohuoneen matalalla pöydällä, mikä teki työergonomian kyseenalaiseksi. Nyt sormet syyhyäisi jo vaativampien töiden pariin, mutta en ole vielä törmännyt sopiviin ohjeisiin, jotka kiinnostaisivat. Onko teillä jotain vinkkejä? :)