sunnuntai 30. elokuuta 2015

Toilettipussi 1/2: virkkaamista

Vieraillessamme kesällä isovanhemmillani iski minuun totaalinen toilettilaukkukateus ihaillessani siskoni näppärää muumimammamallista pussia. Koska kyseessä oli kylkiäisenä saatu ihanuus, en tietenkään enää loydä samallaista, joten päätin että kokeilen itse tehdä jotain vastaavaa. Samalla sain hyvän syyn tutustua paremmin noihin nipsutin sulkijoihin, joiden hyödyntämistä käsitöissä en ole vielä ehtinyt kokeilla.



Lahtökohtana oli siis Tallinan matkalta hankittu iso nipsutin ja korillinen puuvilla lankoja. Olin ajatellut tehdä valko-pastellinsävytteisen puolipylväillävirkatun laukun, mutta jostain mystisestä syystä en saanut puolipylväitä oikeen toimimaan... Tuli vaan nuhruisen näköistä jälkeä, joten lopulta
luovutin ja työ tuli tehtyä kiinteillä silmukoilla.

Tarvitset (ulkokuori):
värikkäitä puuvilla lankoja 6 eri väriä (jämälangat käy tähän hyvin)
valkoista puuvillalankaa n. 100g (en tullut kyllä punninneeksi)
virkkuukoukku esim. 2,5
nipsutin sulkija
neula


1. Ompele puuvillalanka kulkemaan nipsuttimien reijistä. Hieman kokeiltuani tulin siihen tulokseen että lankoja kannattaa olla kaksi ja päättelu langat kannattaa jättää nipsukoiden reunoihin päättelemättä, jotta työtä voi tarvittaessa kiristää tai löysätä.


2. Aloita virkkaaminen metallin tasaiselta osalta. Omassa nipsuttimessani reijät olivat noin 1cm etäisyydellä toisistaan ja ohuehkolla langalla joka toiseen väliin riitti 1 s joka toiseen 2s.
3. Aloita uusi kerros aina samasta päädystä, n 1-2 langan väliä edellistä kierrosta aikaisemmin. Näin 
ollen loppupäähän tulee aika paljon päättelylankoja, mutta toisaalta virkkausrivit pysyy nätteinä, kun ei tartte kääntää työtä välillä. Varmista, että rivit pysyy suorina. Kun metallin kaarevuus lisääntyy, voit joutua aloittamaan monta riviä samasta reikienvälistä.  Päästyäsi metalliosan loppuun päätele ompelulangat solmilalla yhteen.


4. Tee toinen puoli samalla tavalla.
5. Yhdistä puolet muutamalla ylimääräisellä silmukalla, jotka on hyvä tehdä pääteltyihin ompelulankoihin. Aloitin aina värikkäät langat toiselta ja valkoiset langat toiselta puolelta, jotta ei tulisi isoja sivusaumoja. En tiedä oliko siitä mitään apua.
6. Lisää työn ulkoreunoissa niin haluamasi silmukka määrä, esim. 4s/krs (siis yksi jokaisessa reunassa) joka 8 krs, kunnes pussi on tarpeeksi leveä.
7. Kun työ on tarpeeksi levä ja korkea aloita pohja. 
  • Tee seuraava laskutoimitus: työn leveys (mittaa pussin päältä) - nipsukkan leveys leveimmästä kohtaa.  (omassa työssäni 26cm-20cm=6cm)
  • Jaa erotus 2:lla (työssäni 6cm:2=3cm)
  • Mitaa montako silmukkaa työssäsi on yhdessä senttimetrissä. (omassani 1cm=3s)
  • Kerro osamäärä äsken määrittämälläsi silmukkamäärällä (3cm x 3s= 9s) Tämä tarkoittaa että minun tullee kaventaa 9s jokaisessa kulmassa ennen ja jälkeen kulman, jotta pohjasta tulee suorakaide.
Siis: merkitse itsellesi pussin sivusaumat (2 kpl). Kavennukset tehdään joka kierroksella 8 kpl/krs niin monen kierroksen ajan, kun kavennettavia silmukoita on (omassani siis 9krs).
               1. krs virkkaa oma määräsi -2 (minulla 9-2=7) normaalisti kiinteääsilmukkaa. Tee tämän jälkeen kavennus virkkamalla kaksi seuraavaa silmukkaa yhteen. Virkkaa yksi kiinteä normaali silmukka, toista kavennus. Virkkaa normaalisti niin kauan, että jäljellä on oma määräsi silmukoita + 3 s jäljellä ennen sivusaumaa (minulla  9s+3s =12s) tee kavennus, virkkaa 1s nomaalisti toista kavennus. Virkkaa loput (7s) ennen sivusaumaa normaalisti. Toista toisella puolella työtä
               2. krs tee kuten yllä, mutta maaginen luku sivusauman jälkeiseen kavennukseen on nyt oma määrä - 3 (työssäni 9-3) ennen sivusaumaa tehtävän kavennuksen paikan voi laskea omaluku - 1s+3s
               3. krs sama paitsi oma määrä - 4 ja ennen sivusaumaa tehtävä kavennus on oma määrä - 2s +3s
jatka samalla tavalla kunnes maaginen luku on negatiivinen. Virkkaa viel yksi kierros niin, että kavennat kummankin sivusauman kohdalla 1s. Käännä työ nurinperin ja päättele loput silmukat niin että neulot kahden kerroksen silmukoiden läpi kerralla.
8. Viimeistele virkkaamalla ja kiinnittämällä lyhyt nauha josta pussin saa vaikka saunassa roikkumaan.

Työaika: n. 48 h
Haastavuus: ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti