sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Väritutkielma neuloen

Lomaviikon jälkeinen viikko tuntuu aina menevän kuin unessa, eikö? Me olimme pitkään kaivatulla hengähdystauolla maan keskiosissa sukuloimassa. Matka oli todella rentouttava ja nyt olo on taas huomattavasti levänneempi. 


Matkatyöksi otin mukaan jo kotosalla aloittamani jämälanka peiton. Varastossani on jo useita vuosia pyörinyt tämä pienehkö laatikko jossa säilytän kaikkia jämälankakerien jämälangan loppuja. Siis niitä materiaaleja joita on ihan liian vähän mihinkään järkevään työhön. Nykyään yritän kyllä käyttää kaikki langat mahdollisimman loppuun jo varsinaista työtä tehdessäni, eli muutan ohjetta sitä mukaan kun näen käytettävissä olevan materiaalin määrän suhteessa työhön. Silti näitä pikku töpsyköitä tuntuu aina jäävän.


Olin jo jonkun aikaa ajatellut että voisin neuloa pienen peiton pienemmälle koirallemme, joka rakastaa torkkupeittoja, kunnes keksin että näistä jämälangoistahan se tietysti syntyy. Siispä kokeilin Instagramista bongaamaani kavennustilkkupeittoa (en todellakaan tiedä mikä tämä oikealta nimeltään on...) ja se tuntui hyvältä taktiikalta tuhota mysteeri kasa erilaisia ja erimääräisiä lankoja. Ensin mietin tekeväni ihan perinteisen iloisen kirjavan sommitelman, mutta jotenkin sävyjen erilaisuus alkoi epäilyttää  ja yritin keventää ongelmaa liukuvilla väreillä.


Peittoa oli älyttömän mukava tehdä koska päätin värit rivi kerrallaan lankojen riittoisuuden mukaan. Pohtimista siis riitti mallin yksinkertaisuudesta huolimatta koko työn ajaksi. Lopuksi virkkasin vielä ihan vihoviimeiseet langat peiton reunaan, joten ihan muutamaa akryylitöpsykkää lukuun ottamatta kaikki langanpätkät ja kaksi hieman isompaa kerää (jotka eivät kuvassa näy) katosivat työhön. Laitoin työhön ihan iloisesti kaikki langat paksuudesta huolimatta, vaikkakin suurin osa taisi olla Nallen ja Seiskaveikan paksuista tavaraa. Työn painoksi tuli lopulta 405 grammaa.  

Koira on tyytyväinen, mulla on yksi tyhjä laatikko (jes) ja meidän omat torkkupeitot on pelastettu (ehkä). Hyvin meni! 

Tosin onnistuin tuomaan reissulta 600g uutta lankaa... ups

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti