perjantai 1. huhtikuuta 2016

Mandaloita keittiössä

Mieheni hyvin harvoin pyytää mitään projektirintamalla, mutta raahattuani meidän kauhtuneilla pannulapuilla kalusteita paikasta toiseen - siis sisustettuani - toinen tokaisi, että voisin ehkä tehdä uudet tilalle. Asia oli kyllä pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa, mutta tämä kehotus sai minut tarttumaan tuumasta toimeen.


Pyörittelin jonkun aikaa mielessäni kangasvarastojani ja lopulta projektiin valikoitui farkkua ja vaaleanpunaista puuvilla ruutukangasta. Sisukseksi leikkelin loput huovuttuneesta torkkupeitosta. Kun kerran rupesin touhuun, suunnittelin samaan syssyyn sekä patakintaat, että pannulaput samaan sarjaan. Ensin tein kintaat ja niiden tekeminen oli... noh, mielenkiintoista. Järkevä olisin ollut jos olisin vaivautunut katsomaan valmita kintaita tai jotain ohjetta. Pienistä suunnitteluunn liittyvistä vaikeuksista huolimatta niistä tuli oikein passelit, vaikkakin jokseenkin simppelit.


Patalappuihin halusin jotain koristeita, ovathan ne muten hyvin yksinkertaiset tehdä. Koska halusin tutustua paremmin uuteen ompelukoneeseeni, päädyin kokeilemaan koristeompelua ja piirtämään elämäni ensimmäisen mandalan. Koristeet toteutin toistamalla mandalaa kaavapaperille ja ompelemalla paperin päältä. Muuten toimiva kikka, mutta kaavapaperilumisade oli melkoinen paperin repimisvaiheessa. Lisäksi ompelin elämäni ensimmäiset teret patalappujen reunaan ja niissä sisuksena on yli jäänyttä ontelokudetta. Kiinnittäminen olikin sitten mielenkiintoisempi projekti mitä olin kuvitellut. Mandaloista ei tosiaan tulleet ne kaikista siisteimmät, kun nuo pyöreät muodot eivät meinanneet millään luonnistua, mutta muuten olen aika tyytyväinen, etenkin näihin patalappuihin. Kone toimii kuin unelma ja kun ohjaajan taidot hieman kehittyvät, uskon että meistä tulee vielä hyvä parivaljakko! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti